Budjettireissaajan ruokataivas

Viime kerralla kirjoittelin bussimatkalta, jonka piti kestää 10 tuntia. 12 tuntia myöhemmin aloimme lähestyä sivistystä. Tie Bolivian rajalta Uyuniin kulki vuoristossa kapealla soratiellä mennen mäkiä ylös ja alas. Matkaa oli vain 230km, joten voitte kuvitella kuinka huonoa tietä ajettiin, kun matka kesti 12 tuntia. Olin ottanut mukaan vain 0,5 litraa vettä ja pari banaania, joten loppumatka oli nälkäkärsimystä. Lisäksi olimme jossain 3000 metrin korkeudessa, joka tuntui päässä särkynä ja outona huminana. Oman lisäjännityksen matkaan toi bussin huonokuntoisuus. Matkatavaramme oli köytetty bussin katolle ja ajoittain näytti siltä kuin katto romahtaisi alas. 12 tunnin ajomatkan varrella oli vain kaksi kylää, joten kehittelimme jo kiinan ja espanjan poikien kanssa kaikenlaisia kauhuskenaarioita siitä, kuinka löytäisimme itsemme keskeltä autiomaata. Ihmeen kaupalla bussi jaksoi perille ja kuran ja pölyn peittämä rinkkakin oli tallella.
En ehtinyt totutella itseäni uuteen korkeuteen, kun seuraavaksi päiväksi oli buukattu retki Salar de Uyuniin – Hollannin kokoiselle luonnonalueelle, joka koostuu pelkästään suolasta. En osaa edes sanoin kuvailla sitä paikkaa. Kilometrikaupalla kirkkaan valkoista suolakenttää ja kaukana horisontissa näkyi upeita vuoria. Suurin osa alueesta oli kuivaa suolaa, mutta alueelta löytyi myös matalan veden peittämää suolakenttää.

Alueen koosta saa hieman käsitystä, kun katsoo kuvan keskellä olevia ihmisiä.

Vietin Uyunissa vielä toisen päivän odotellessani yöbussia La Paziin. Kiertelin katuja ja lounastin paikallisten kanssa katukojussa. Keräsin muutamia katseita ainoana valkoihoisena, mutta muuten olen saanut olla täällä rauhassa. Katukojusta irtosi jonkin sortin riisi-peruna-maissilounas hintaan 1,30€.  Saman verran maksoin kahvista turistialueen ravintolassa.

Lounasseuraa

Syy, miksi hullaannuin Boliviaan heti, oli paikan aitous ja ihmisten ystävällisyys. Naiset kulkevat perinteiset mekot ja hatut päässä, kadut ovat huonokuntoisia ja rakennukset rapistuneita kivitaloja. Ihmiset ovat ystävällisiä ja yrittävät auttaa ja antaa neuvoja, vaikka en puhu heidän kieltään. Argentiinassa ihmiset lakkasivat auttamasta, kun huomasivat etten puhu espanjaa. Ja vaikka kuulin, että Boliviassa ei puhuta ollenkaan englantia, niin olen saanut täällä enemmän palvelua englanniksi kuin Argentiinassa.

Uyuni

Kävi myös niin, ettei tämä reissu olekaan pelkkää kesää. Täällä on aamut ja illat hyytävän kylmiä, kaikki kolme pitkähihaista paitaani on käytössä samaan aikaan ja piti ostaa jopa lapaset torilta. Villasukat sentään otin Suomesta mukaan. Päivällä on suht lämmintä auringon paistaessa, mutta ei silloinkaan mikään shortsikeli ole.
Uyunista suuntasin La Paziin, 3500 metrin korkeuteen maailman korkeimmalle pääkaupungille. Saavuin perille 5.30 aamulla ja päätin kävellä hostellille, koska se oli muutaman sadan metrin päässäbussiasemalta. Navigaattori ohjasi minut kuitenkin keskelle ei-mitään, jossa nuori poika juoksi luokseni ja käski laittaa kännykän pois ennen kuin joku nappaa sen kädestäni. Hän ohjasi minut oikeaan suuntaan ja lähdin kävelemään ilman navigaattoria pieni pelko mahanpohjassa. Luulin pian näkeväni hostellin kyltin, mutta koska sitä ei näkynyt, turhauduin ja otin taksin. Taksi ajoi kahden korttelin lenkin ja toi minut viisi metriä eteenpäin paikasta, josta nousin kyytiin. Olin siis seissyt hostellin vieressä ja taksikuski oli varmasti tiennyt asian. Muutaman korttelin lenkki oli keino hämätä ja pyytää 4 euroa kyydistä. Olin niin kiukkuinen, että paasasin hostellin työntekijälle siitä, kuinka heillä pitäisi olla nimikyltti ulko-oven vieressä.
Hostellissa tapasin kuitenkin kivoja tyttöjä ja koska me kaikki söimme paljon ja usein, vietimme kaksi päivää kierrellen kaupunkia ja maistellen kaikkia mahdollisia ruokia ja herkkuja, joita myytiin joka nurkassa. Aina, kun tuntui, ettei pysty syödä enää yhtään, joku ehdotti uutta maistiaista. Pakkohan se oli kokeilla. Taisin syödä seitsemän kertaa molempina päivinä. Siltikin rahaa ruokaan meni alle 10 euroa, kun 80 sentillä sai hampparin, 50 sentillä riisipuuron tapaista vanukasta, 70 sentillä kermamunkin ja kahdella eurolla kolmen ruokalajin lounaan. Ja sitten,  kun maistelee surutta kaikenlaista maassa, jonka kieltä ei ymmärrä, tulee vahingossa myös syötyä lehmän sydäntä…

 La Pazin ränsistyneintä katukuvaa
La Paz

Syömisen lisäksi katsastimme 4000 metrin korkeudessa olevan sunnuntaimarketin, joka kuulemma oli La Pazin top5 must do-listalla, mutta myös yksi vaarallisimmista paikoista. Alue oli hyvin köyhä, joten taskuvarkaita oli kuulemma paljon liikkeellä. Kuten kunnon turistit, laitoimme arvotavarat vyötärölaukkuihin villapaitojen alle ja saimme olla rauhassa mielin. Tajusimme olevamme ainoat gringot koko marketilla, joten paikan maine(joka on mielestäni liioiteltu) taisi pitää muut valkonaamat poissa. Ylipäätään Bolivian huono maine on mielestäni liioiteltua. Jos pitää järjen päässä, arvotavarat piilossa ja pysyy turvallisilla(hkoilla) alueilla, ei tämä maa ole sen pahempi paikka kuin muutkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *