Saaliina Kuuban kaduilla

Kymmenen päivää Kuubassa meni nettipimennossa ja nyt olen taas sivistyksen parissa Kanadassa. Nettiä olisi kyllä ollut tarjolla, mutta se oli niin monen mutkan kautta, että päätin ottaa breikin kännykänkäytöstä.
En ollut varannut asumusta Kuubasta, koska halvimmat Casat eli taviskuubalaisten kotinurkista vuokrattavat huoneet olisi halvimmillaan paikan päällä. Lentokentällä tapasin kuitenkin saksalaisen pojan, joka oli varannut huoneen kahdella sängyllä, joten tuttuun tapaan kutsuin itseni hänen mukaansa. Päätimme jakaa huoneen, joka olikin huone parisängyllä. Normaalioloissa sängyn jakaminen ventovieraan kanssa aiheuttaisi  puistatuksia, mutta normaaliolot on ollut ja mennyt.
Ensimmäisenä iltana kävi jo selväksi, että Kuuba olisi selkeästi erilainen kuin muut maat. Liikenne on vanhoja jenkkiautoja ja kuplia. Mainoksia ei näy missään, rakennukset on vanhoja ja usein rapistuneita ja kun kysyimme Casan rouvalta kelloa, hän avasi radion, odotti hetken ja ääni radiossa kertoi kellonajan. Eikö Suomessakin ollut Neiti Aika joskus muinoin?

Kuuba on köyhä maa, mutta sitä ei heti huomannut. Kukaan ei kerjännyt kadulla eikä lapsityöläisiä näkynyt missään. Kaikki lapset ilmeisesti käyvät koulua ja koulutus on arvostettu asia. Ja vaikka ihmiset ovat köyhiä, on Kuuba silti melko turvallinen paikka. Ilmeisesti sanktiot varkaudesta on kovat. Ainut, mitä kuulin muutamilta turisteilta varastettavan, on sandaalit uintireissun aikana.
Köyhyyden huomaa kuitenkin ruoassa. Missään en ole saanut niin pahaa ruokaa kuin Kuubassa. Tietysti söin taas halvimmissa paikoissa, mutta se yksi aamiainen, jonka söin ihan oikeassa ravintolassa, oli samaa settiä. Hedelmät olivat mädäntymispisteessä ja maistuivat sipulilta, leipä vanhaa ja rutikuivaa eikä munakaskaan maistunut ihan normaalilta. Paras ruoka, mitä olen syönyt on pakastepizzan makuinen pizza ja kuiva pasta pienellä kastikemäärällä. Toisaalta ne maksavat 0,50 euroa, että kyllähän niillä elää. Viimeiset viikot minun standardi ruoalle onkin ollut vain, se, että se on halpaa ja sillä elää.
Oma lukunsa Kuubassa on myös miehet, he ovat ylivoimaisesti ärsyttävimpiä kuin missään muualla. Jos Jamaikalla luulin miesten olevan kovia huutelemaan, olivat he kissanpentuja verrattuna kuubalaisiin. Ihan jatkuvalla syötöllä sai huuteluja, ei mennyt kuin 15 sekuntia kun yksi lopetti ja toinen aloitti. Huutelut olivat seksuaalissävytteisiä, viheltelyä, pusutteluääniä ja jopa sihinää. Kun siihen ei reagoinut, huutelu paheni. Jos siihen reagoi, huutelu paheni. Koskaan ei voinut voittaa. Vaikka sanoin, etten puhu espanjaa, miehet silti kulki vieressä puhuen ties mitä espanjaksi. Yksi päivä komensin yhden miehen pois kimpustani elekielellä, kuin lapsen. Ne jotka puhuivat englantia, sentään lähtivät helposti matkoihinsa yhdellä kehoituksella. En ihmettelisi,  jos feminismi olisi saanut alkunsa Kuubasta. Sen verran miesvihaa alkoi kertymään, kun oli pelkkä lihanpala kadulla.
Ekat päivät vietin Havannassa pyörien, mutta kaupungin melu ja saastaisuus alkoi ahdistaa, joten siirryin Tridinadiin, pieneen rannikkokaupunkiin. Kaupungin kaduilla velloi turistimassat, joten oikeaa Kuubaa ei siellä päässyt näkemään. Kauniita vanhoja ja värikkäitä rakennuksia sitäkin enemmän. Kaupunki oli myös tietysti kalliimpi kuin Havana ja olinkin pulassa käteisvarojeni kanssa. Koska en halunnut nostaa rahaa suurien nostomaksujen takia, elin hyvin tiukalla budjetilla viimeiset päivät. Jokainen sentti oli tarkalleen laskettu. Söin alle eurolla päivässä, jonka kanssa sain kyllä kolme ateriaa, mutta se tarkoitti pizzaa ja pastaa aamupalaksi, lounaaksi ja illalliseksi. Elämäni pizzakiintiö taitaa olla nyt täynnä.

Tridinadissa ollessani alkoi yhtenä iltana ukkosmyrsky, kun olin menossa kotiin päin. Casani sijaitsi pitkän kujan päässä ja kesken matkaa sähköt menivät poikki ja tuli pilkkopimeää. Onneksi salamoi niin paljon, että löysin jotenkuten oikealle ovelle. Sisällä vastassa odotti pimeässä seisovat casan rouvat, jotka alkoivat huutaa jotain espanjaksi. Sain selitetyksi kuka olen ja rouvat rauhoittuivat. Sähköt tuli takaisin ja huomasin rouvien puristavan käsissään suuria lihaveitsiä. Tilanne oli niin koominen, etten edes tajunnut miettiä, olisiko itsekin pitänyt itsekin varustautua veitsellä yötä vasten. Koko yön satoi kaatamalla ja ukkosti niin kovin, että tuntui kuin koko taivas olisi revennyt. Muutaman kerran salama kuulosti osuvan johonkin lähelle. En ole koskaan kokenut 12 tuntia kestävää ukkosmyrskyä. Aamulla herätessäni tavarani lattialla uivat vedessä. Pyykit, jotka olivat kuivumassa kylppärissä valui vettä. Onneksi nukun puhelimen, tabletin ja rahojen kanssa. Muuten nekin olisivat nyt mennyttä.
Yhtenä päivänä vuokrasin fillarin ja poljin 10km rannalle. Matka oli mielenkiintoinen. Tien varrella kulki lehmiä vapaana, välillä minut ohitti hevoskärry, jossa soi salsamusiikki, välillä miehet ohittivat skoottereilla sihisten ja viheltäen ja rantatielle päästyäni sain varoa kymmeniä rapuja, jotka kulkivat tien poikki. Löysin pienen rannan, jossa fillarin parkkeeraaminen maksoi euron. Olin aamukymmeneltä ainoa turisti ja oli ihanaa saada koko ranta itselle. Välillä rannan omistajaukko toi hienoja kiviä tai kuolleita kaloja näytille ja vertaili omaa tummaa ihonväriään omaani, josko olisin jo tarpeeksi ruskea.

Casa Tridinadissa

Vaikka Kuuba oli mielenkiintoinen, viimeiset päivät siellä odotin vain poispääsyä. Miesten käytös ja huono ruoka alkoi vain kyllästyttämään. Olisin varmasti nauttinut ajastani enemmän, jos olisin ollut siellä jonkun kanssa. Tapasin kyllä paljon muita reissaajia, joiden kanssa vietin aikaa ja seurassa ollessa miesten huutelutkin oli vähäisiä. En kuitenkaan ollut ainoa, joka koki muutaman päivän Kuubassa riittävän. Monet muut reissarit olivat varanneet useita viikkoja Kuuballe ja yhden viikon jälkeen moni oli aikaistamassa lentoaan pois. Paikallisten yritykset nyhtää kaikki rahat turisteilta ja jatkuva häiritseminen kaduilla kävi monen hermolle.
Olen kuitenkin tyytyväinen, että koin Kuuban nyt, vielä kun se on melko alkuperäinen. Nyt kun jenkkituristeilla on pääsy maahan ja kuubalaiset ovat luonnollisesti heidän rahojen perässä, tulee Kuubakin olemaan perusturistirysä jossain vaiheessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *