Sujuvaa kehonkieltä

Argentiinaan matkustaessani olin valmistautunut kahteen asiaan: olisi pidettävä parempi huoli omasta turvallisuudesta ja tulisin pärjäämään englannilla ja muutamalla espanjan fraasilla. Hyvin pian opin, että englantia ei puhunut juuri ketään muutamaa hostellin työntekijää lukuun ottamatta ja että Argentiina ei olekaan niin turvaton maa, mitä annetaan ymmärtää.

Tähän saakka olen pärjännyt ilman espanjaa kohtalaisesti. Elekielellä pääsee pitkälle ja useissa tilanteissa olen osannut arvata, mitä toinen tarkoittaa. Ymmärrän helpommin kirjoitusta kuin puhetta, koska muutamat sanat ovat samankaltaisia englannin kanssa. Sitten on tilanteita, kun olisi elintärkeää ymmärtää minulle annettuja ohjeita, eikä mikään kehonkieli mene perille. Silloin tulee ikävä Uuteen-Seelantiin. Nämäkin tilanteet ovat kuitenkin aina kääntynyt parhain päin, yleensä englantia puhuvan kolmannen osapuolen kautta.

Odotin täällä olevan paljon amerikkalaisia reissaajia ja jonkin verran eurooppalaisia, mutta toistaiseksi kaikki on joko Etelä-Amerikasta tai Ranskasta, eikä kukaan näistä edustajista puhu englantia. Saan siis melko rauhassa olla hostelleilla, kukaan ei tunnu edes huomaavan läsnäoloani sen jälkeen kun käy ilmi, että “Hola, qe tal?” on ainut keskustelu, jonka minun kanssa voi käydä.

Buenos Airesissa vietin ensimmäiset kolme päivää ja ihmettelin, kun vähän väliä taivaalta ripotteli vesipisaroita. Sitten tajusin, että ne tippuvat katoilta. Yritin olla miettimättä, kenen pesuvesiä saan päälleni, kunnes sain tietää, että vesi tippuu huonosti asennetuista ilmastointilaitteista.

Ensimmäisen kävelyretken jälkeen kaupungissa kävi selväksi, että argentiinalaiset on  makean perään. Joka nurkassa on leipomo tai kahvila ja yleinen paikallinen välipala onkin keksintapainen leivos. Niitä tarjoiltiin jopa aamupalaksi bussissa. Hostelleissakin on ilmaiset aamupalat, mikä on plussaa kukkarolle. Aamupalat on kuitenkin makeita croissanteja paikallisella nutellalla, keksejä ja vehnäleipää marmeladilla. Jos tarjolla on ilmaista ruokaa, en yleensä siitä kieltäydy. Se on plussaa kukkarolle, mutta niin kyllä vyötäröllekin…

Buenos Airesista matkustin Cordobaan muutamaksi päiväksi. Varasin 10 tunnin yöbussin säästääkseni hostellimaksussa. Luulin, että bussin selkänoja menee saman verran taakse kuin Suomessakin, mutta se menikin noin 160 astetta ja lisäksi jalkojen alle sai vedettyä pehmustetun tuen, joten olo oli melko mukava! Voitti jopa muutaman hostellisängyn Aucklandissa. Olin niin innossani asiasta, että ennen kuin bussi edes oli lähtenut liikkeelle, levytin jo makuuasennossa silmälaput päässä. Yllätyin siis hieman, kun hetken päästä tarjoilijasetä toi minulle ruokaa: kaksi leipää ja leivoksen, kuinkas muutenkaan.

Aamuseitsemältä olin Cordoban bussiasemalla. Kun Uudessa-Seelannissa vain ilmestyin uuteen kaupunkiin ja selvitin paikan päällä, missä hostellini sijaitsee, päätin täällä olla viisaampi. Olin katsonut reittiohjeen valmiiksi ja kirjoittanut sen ylös. Sattui kuitenkin niin, että bussiasema sijaitsikin ihan eri nimisellä kadulla, kuin mitä reittiohjeeni sanoi. Tietysti myös puhelimeni, joka ilmeisesti kärsii jatkuvasta kuumuudesta, ei toiminut enkä saanut käytettyä google mapsia. Tunnin jaksoin istua asemalla odottaen puhelimen jälleenelpymistä. Sitten sain tarpeekseni ja otin taksin, vain huomatakseni, että reittini olikin ollut oikea, vain ensimmäinen kadunnimi oli väärä.

Cordobasta matkustin Saltaan ja tapasin ensimmäiset englantia puhuvat matkaajat! Tietysti hostellin työntekijät eivät puhu englantia sanaakaan… Mutta täällä on kukkula, joten pääsin taas patikoimaan. Aamulla kaduilla kävellessäni ihmettelin hetken, miksi ihmiset kantavat käsissään puiden oksia, kunnes osuin katedraalin eteen, jossa oli jonkinlaiset Palmusunnuntai-karkelot menossa. Ehdin jo unohtaa, että olen katolisessa maassa.

Elämänrytmi täällä on erilainen etenkin Uuteen-Seelantiin verrattuna. Kun siellä melkein koko dormi oli klo 22-23 nukkumassa ja aamulla klo 7-9 hereillä, täällä syödään päivällistä yhdeksän jälkeen, valvotaan kahteen ja nukutaan puoleenpäivään. Ensimmäisinä kahten yönä Buenos Airesissa en nähnyt kertaakaan huoneessani nukkuvia seitsemää miestä (heidän hereillä ollessaan), koska nukkumarytmimme oli päinvastaiset.

Turvattomaksi en ole oloani varsinaisesti tuntenut, mutta kerran kun kävelin Buenos Airesissa  etsien värikkäitä taloja, huomasin joutuneeni epäilyttävän oloiselle alueelle eikä kaduilla näkynyt kuin muutama paidaton mies maleksimassa. Jostain joskus luin, että koskaan ei saa näyttää siltä kuin olisi eksynyt tai peloissaan, joten jatkoin matkaa leuka pystyssä silmäkulmista tiiraillen miesten liikkeitä. Miehiä ei kuitenkaan kiinnostanut minun liikkeet ja lopulta löysin värikkäät talotkin.

Vaikka Argentiinassa on kauniita maisemia ja mielenkiintoista arkkitehtuuria, lähden mielelläni eteenpäin. Seuraava etappi on Bolivia ja siellä ei kuulemma puhuta englantia enää ollenkaan. Kolme päivää aikaa opetella espanjaa…

Recoleta-hautausmaa, johon Evitakin on haudattu.

Casa Rosada
Boca-asuinalue Buenos Airesissa

Pyykkipäivä

Cordoban katedraali

Valokuvia kadulla ihmisistä, jotka “katosivat”. Menneinä vuosina Argentiinan valtio otti “pettureilta” henkilötunnukset ja paperit pois, jolloin kyseiset ihmiset eivät olleet virallisesti enää olemassa, eivätkä pystyneet tekemään töitä tai muuttamaan muualle.

Salta

Salta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *